Häätarinat
Nurmijärvi
Niinan ja Jessen juhannushäät Nurmijärven peltomaisemissa piirtyivät hääpotretteihin kauniisti ja välittivät suomalaisen suven tunnelmaa parhaimmillaan. Avoimet maisemat, kesäpäivän lämmin valo ja hääparin vilpittömyys välittyivät kuviin luonnollisesti. Kotipihalla järjestetty vihkiminen toi päivään harvinaista intiimiyttä ja läheisyyttä. Perheen ja ystävien ympäröimänä vietetty juhla huokui aitoa iloa ja läsnäoloa, jotka tallentuivat myös hääkuviin.
Wedding portraits and documentary wedding photography at Nurmijärvi.
”Olemme erittäin tyytyväisiä hääkuvaukseen. Koronan muuttaessa hääsuunnitelmamme täysin, onnistui myös kuvauksen muuttaminen sujuvasti. Vihkitilaisuuden aikana kuvaaminen onnistui täydellisesti, kun emme ns. huomanneet kuvaajaa lainkaan vaikka jälkeenpäin kuvia selaillessa huomasimme että kuvaaja oli ehtinyt ottamaan kuvia joka suunnasta.
Lisäkiitokset vielä hyvästä asenteesta maaston suhteen, ei haitannut vaikka Samin polvet hieman kastuivat ja joutui melkein lampeen uimaan, jotta potrettikuvat saatiin otettua hyvin.
Kaikin puolin kuvaus onnistui rennosti ja mutkattomasti ja mikä hienointa, saimme kuvat ihasteltavaksemme erittäin nopeasti.”
Tietoa tästä hääkuvauksesta
Kuvaus sisältää
Hääpotretit ja dokumentaarinen valokuvaus
Kuvauspaikat
Vihkiminen ja juhlat:
Nurmijärvi
Vuodenaika
Juhannushäät
häitä suunnittelemassa?
Olen Sami Turunen, helsinkiläinen dokumentaarinen hääkuvaaja ja kuvaan häitä Uudellamaalla. Tavoitteeni on tehdä kuvaustilanteesta mahdollisimman rento ja hauska, jotta kuvaaminen tuntuu yhtä luonnolliselta kuin hääpäivänne muutkin hetket. Kun kuvaustilanne tuntuu luontevalta, syntyvät myös aidot tunteet ja kauniit hääpotretit.
Kertokaa, millaisia suunnitelmia teillä on. Keskustellaan yhdessä, millainen kuvauspaketti sopii juuri teidän päiväänne.
Tutustu hääkuvauksen kuvauspaketteihin ja hinnastoon, niin näet mikä kokonaisuus sopii parhaiten juuri teidän päiväänne.